Päivä 4: Vesisateessa kompurointia ja kahlailua (osa 1)

Edellinen päivä oli siirryttyjen kilometrien osalta ollut lyhyt. Lisäksi uni oli tullut aikaisin, joten aamulla heti seitsemän jälkeen Tsaarajärven mökissä puuhastelimme jo aamutoimien parissa. Taktiikkana oli hypätä pyörän selkään heti aamiaisen jälkeen ja päästä kohtalaisen ajoissa Iisakkijärven rannalle, jonka autiotuvassa oli tarkoitus nukkua seuraava yö. Kartan perusteella osasimme ennakoida reitin sisältävän aiempia päiviä vähemmän nousuja, mutta soiden ja jokien yli sitä pitäisi mennä päästäksemme päivän tavoitteeseen.

Parin tunnin etenemisen jälkeen jo tippa linssissä. On niin kaunista.

Edellisen päivän tihkusade oli yön aikana vahvistunut ihan oikeaksi vesisateeksi. Aamupuuron syömisen jälkeen vetelimme sadeasut kerrastojen päälle ja jo tutuksi tulleiden oranssien retkeilyreittimerkkien seuraaminen alkoi. Lämpötila huiteli kymmenen asteen pinnassa, mutta pyörää työnnellessä pysyi hyvin lämpimänä vaikka sadeasun alla ei kerrastoa paksumpaa vaatetusta ollutkaan.

Muutaman talutuskilometrin jälkeen oli edessä taas kosteampaa maastoa ja ihan suoksikin karttaa merkittyä maastoa. Kesän myöhäinen startti oli aiheuttanut sen, että paikoitellen löytyvän lumen lisäksi maasto oli vielä paikoin hyvinkin märkää sulamisvesien takia. Kosteikkoja ja suomaisia alueita oli siis riittänyt jopa enemmän kuin mitä karttamerkintöjen perusteella olimme odottaneet.

Kosteikkoja ja soita riittikin ensimmäiset viisi kilometriä aina päivän ensimmäiseen joen ylittämiseen saakka. Soiden ylitys sujuikin alkumatkalla yllättävän helposti. Kiviä ja heinätuppaita oli aina sopivin välein, joihin askeleensa sai asettaa ja pyöräkin kulki melko tottelevaisesti sivulla.


Päivän ensimmäinen joen ylittäminen sujui kohtalaisen mallikkaasti vaikka sopivaa ylityskohtaa pitikin tovi etsiä

Ensin ylitetään ja sitten täydennetään juomavesivarastoa

Ensimmäiset kahlaamiset joessa koostuivat kahdesta muutaman sadan metrin päässä toisistaan olevasta ylityksestä. Ensimmäinen joki oli leveä ja matala, kun taas jälkimminen oli kapeampi ja syvempi. Jälkimmäinen ylitys osoittautuikin haastavaksi ja sopivaa ylityspaikkaa piti etsiä tuokio. Pidempien varsiensa turvin Marko suoriutui ylityksestä melko ripeästi, mutta ei aivan kuivin sukin (kuten FB-videosta käy ilmi), kun taas Kaitsu toi pyöränsä ja tarvikkeet joen vastarannalle parin reissun turvin. Märät ne olivat kyllä myös Kaitsunkin kengät, mutta olivat olleet sitä jo pari päivää, joten puhdas jokivesi toi vain mukavaa vaihtelua varpaille.



Jokien ylittämisen jälkeen kosteikkojen läpi kahlailu jatkui tuttuu tapaa. Vettä tuli tasaisesti myös taivaalta, joten kokonaisvaltainen märkä fiilis alkoi hetkittäin jopa hiukan fituttaa. Tilannetta ei helpottanut kauheasti se, että erästä suota ylittäessä Kaitsu valikoi askelmerkkinsä hiukan väärin, jolloin sekä mies että pyörä upposivat hetkessä aiottua syvemmälle. Nopeasti Kaitsu kuitenkin kierähti takaisin tukevammalle maalle ja alkoi repiä kulkupeliään eturenkaasta perässään turvaan. Kohta turvekuorrutuksen saanut fillari olikin taas kokonaan maan päällä, joskin eturenkaan ja ohjaustangon välinen kulma oli muuttunut 90 astetta. Pienen pähkäilyn ja muutaman voimasanan jälkeen sekä mies että pyörä kulkivat taas suoraan ja nöyrästi yhtä kokemusta rikkaampana kohti uutta seikkailua. Kalustotappiohin jouduttiin kuitenkin kirjamaan tämän seikkailun osalta yksi kadonnut Koskenkorvan polkupyöräliikeen juomapullo, joka oli livennyt telineestä pyörän pelastusoperaation aikana. 

Maasto oli melkoisen kosteaa, mutta herranen aika miten kaunista.

Kostean kelin johdosta suunnitelmissa oli lounastaa Huikkimajoen autiotuvalla, jossa voisimme samalla poistaa vettä varusteistamme. Kohta kodikkaan tuvan ovi aukenikin ja nopeasti Marko taikoikin kamiinan tulta Kaitsun valmistellessa lounasta. Luonnollisesti tupa oli täynnä itikoita, mutta sade pysyi ulkopuolella ja sisällä oli mukavan lämmintä.

Jokainen haihtuva vesimolekyyli on plussaa

Huikkimajoen kämppä sijaitsee n. 500 metrin päässä Huikkimajoesta pienen lammen rannalla

Lounaan ja hetken lepotuokion jälkeen talutusmarssi jatkui kohti Iisakkijärven tupaa, jossa ajattelimme viettää sitten seuraavan yön. Nyt talutusmarssi sujui hiukan kuivammassa maastossa ja Huikkimajoen ylittäminenkään ei tuonut uusia seikkailuja tälle päivälle.

Taukopaikalla ja perusretkieväs eli taateli enrgiaa antamassa

Iltaseitsemän maissa saavuimme Iisakkijärven autiotuvalle. Tällä erää tupa ei ollutkaan autio. Jo tupaa lähestyessä havaitsimme tuvan oven olevan auki, joten päättelimme, että seuraava yö sujuisi isommassa porukassa. Tuvan pihaan päästyämme tervehdimme tuvasta astuvaa miestä ja kyselimme kuulumiset. Selvisi, että hetkeä ennen meitä oli viiden miehen kalastusseurue asettunut tupaan ja olivat juuri lähdössä kalaonneaan koittamaan. Tupaan olisi kyllä tiiviisti mahtunut kahdeksankin miestä, mutta päätimme pikaisen palaverin jälkeen luopua itse viimeeksi saapuneen veto-oikeudesta ja jatkaa matkaamme kuuden kilometrin päähän Opuskajärven autiotuvalle, jossa toivottavasti olisi hiukan väljempää.

Suunnitelman muutos toi eteemme vielä yhden joen ylityksen tälle päivälle, mutta märissä vaatteissa oltiin jo valmiiksi, joten eiköhän sekin sujuisi entisten lailla. Kartassa oli tällä erää ylityspaikan kohdalla merkintä kahlaamo, joka sai kyllä pohtimaan mahdollisia pyörän taluttamiseen soveltuvia kahlaustapoja. No senkin joen yli mentiin, mutta ei kahlaten eikä seuraava yökään kovin rauhallisissa merkeissä sujunut. Nämä kokemusrikkaan päivän iltapuolen tapaukset kerrotaan sitten seuraavassa osassa.

Kommentit

Suositut tekstit