Päivä 4: Vesisateessa kompurointia ja kahlailua (osa 2)

Iisakkijärven autiotuvan suuren käyttöasteen vuoksi olimme siis päättäneet jatkaa matkaamme noin kuuden kilometrin päästä löytyvälle Opukasjärven autiotuvalle. Matkaa oli jo tässä vaiheessa taitettu reilut 20 kilometriä märässä maastossa, vesisateessa ylittäen muutamia jokia, joten muutamat lisäkilometrit eivät valmiiksi märkää varustusta nyt enempääkään voineet kastella, joten reippain mielin siis matkaan. Lähdimme toivoen, että perillä odottaisi hiukan autiompi tupa, jossa olisi edes teoreettinen mahdollisuus varusteiden kuivaksi saamiseen. Siispä luottavaisin mielin kohti Opuskasjärven autiotupaa.

Ylitettyämme Silisjoen ihastelimme hetken sen rantatörmää

Aika lailla heti Iisakkijärven autiotuvan pihapiiristä poistuttuamme oli edessä muutaman metrin melkoisen jyrkkä nousu. Retkeilyreittiä näet nousi tässä kohtaa hiekkaharjun päälle ja edessä jyrkäksi muuttunut polku ei kyllä ollut järin pitkä. Luonto oli kuitenkin muokannut voimillaan nousukulman sellaiseen jyrkkyyteen, että hikihän siinä meinasi tulla pyörää raahatessa. Polku oli lisäksi rakennettu hienosta hiekasta ja nyrkin kokoisista kivistä, jotka oli ympäröity puun juurilla. Kun tähän lisää taivaalta veden muodossa tipahtelevan liukkauden, niin olihan siinä hommaa taas kerrakseen. Emme kyllä tarkistaneet nousun jyrkkyyttä kulmamitalla, mutta mutulla voidaan todeta, ettei 45 astetta tässä kohtaa riittänyt.

Harjun päälle päästyämme olikin helpotusta edessä. Pitkästä, pitkästä aikaa polku leveni ja edessä aukeni suorastaan ajamaan kannustava baana. Polku oli edelleen hienoa ja märkää hiekkaa, mutta suurimmilta osin vain sitä, joten seuraavat kilometrit sujuivat kuin tanssien. Paitsi tietenkin polkien. Tuulen lailla etenimme harjun päällä. Välillä hiekka antoi periksi renkaan alla ja matka tyssähti hetkeksi pehmeään maahan ja välillä alamäen jälkeen olikin puu liian lähellä. Yhtä kaikki, matka sujui pitkästä aikaa polkimilla ja mukavaa vaihteluahan se oli.

Kohtalaisen vauhdikkaasti etenimmekin, kunnes polku taas kapeni talutusasteelle ja kasvillisuus lisääntyi. Matalien koivujen lomasta huomasimmekin saapuneemme jo ennakkoon mietityttäneelle kahlaamolle. Pienen pälyilyn jälkeen pongasimme joen yli vedetyn vaijerin, johon oli kiinnitetty vene. Arvioimme nopeasti, että märistä vaatteista huolimatta vene olisi fiksu valinta, joten raahasimme pyörämme rantavarvikon läpi veneen luokse.

Marko veneessä (ei kuvassa) ja Kaitsu vaijerin kimpussa

Kaitsu veneessä ja Marko vaijerin kimpussa (ei kuvassa)

Joen ylitys suoritettiin vuoroperiaatteella, jossa vuorollaan toinen toimitti pyöränsä kanssa matkustajan roolia ja toinen hoiti veneen siirtämisen nykimällä joen ylittävää vaijeria. Tulipahan sitten tuota veneilyäkin sitten kokeiltua tällä reissulla.

Päivän viimenen joen ylitys mukavasti siltaa pitkin

Veneilyn jälkeen matka jatkui taas taluttelun merkeissä ja kohta olikin vuorossa taas joen ylitys. Tällä erää ylittäminen tapahtui ihan oikeaa siltaa pitkin. Silta ei nähtävästi ollut enää parhaimmassa tikissä ja niin kunnioitimme varoitusmerkkejä ja ylittäminen tehtiin vuoroperiaatteella. Olipahan toisella sitten hyvin aikaa taltioida tätäkin suoritusta.

Sillalta oli enää vajaa kilometri tuvalle, jonka pihaan saavuimme toiveikkaina. Nyt tuvan ovi oli kiinni ja piipustakaan ei savu tuprahdellut. Kun avasimme oven ja huomasimme tuvan olevan tyhjä, pyrki hymy väkisin kummankin suupieleen. Lisäksi olimme pitkästä aikaa puhelinyhteyksien ja internetin ulottuvilla, mikä ainakin Kaitsua tuntui riemastuttavan jopa siinä määrin, että FB-sivummekin saivat oman osansa live-videon muodossa. Toki Markokin teki kotipuoleen tilannepäivityksen ja kun kotipuolen käänteet oli tarkistettu puolin ja toisin, niin mikäs sitä taas oli retkeillessä.

Totuttuun tapaan puuhastelimme jälleen varusteita kuivumaan ja lämmintä ruokaa. Koska olimme 8 hengen tuvassa kahden, saimme mukavasti kamoja viriteltyä ympäriinsä ja vaatteiden kuivatteluhommat aloitettua. Iltaruokailun jälkeen oli taas sen verran raukea olo, että unille oli käytävä. Kamiinaan oli tosin tullut aseteltua pari klapia liikaa ja tuvassa oli melkoisen lämmin. Sade ei kuitenkaan sisälle päässyt, joten lämpimissä oloissa siirryimme höyhensaarille. Mutta vain hetkeksi, sillä muutaman tunnin unien jälkeen pari sateen kastelemaa retkeilijätärtä saapui tupaan ja sittenpä sitä ei hetkeen nukuttukaan.