Päivä 13: Ensin satula ja sitten vanne - tähänkö jäätiin?

Edellisen päivän siirtymä oli päättynyt leirin pikapystykseen ja unten maille siirtymiseen ukonilman säestämänä. Aamulla ukkosesta oli jäljellä muisto vain ja taivaalla näkyi taas mukavasti sinistä.

Aamulla oli hetki aikaa istua ojan penkalla ja seurata kohoa

Normaalit rutiinit olivat taas palautuneet ja Marko oli ensimmäisenä aamutouhujen parissa. Muiden askareiden ohessa rantakivien väliin oli asetettu vapa ja veden päällä kellui koho. Kalat toimittivat omia askareitaan ja lammikossa kävi välillä kovakin melske ja siitä innostuneena myös Kaitsu viritteli kalastusvälineensä lammen tapaiseen. Silminnähtävästi kaloja lätäköstä löytyi, mutta tällä kertaa eivät onkivehkeet niitä kiinnostaneet.

Kalustohuoltoa aamutuimaan

Aamutoimet hoideltiin rutiinilla ja hyvin levänneinä tien päälle päästiin jo ennen aamukahdeksaa. Pyörät pyörivät jälleen mallikkaasti, mutta vajaan tunnin jälkeen oli suorastaan pakko pysähtyä ihmettelemään Samperin patsasta. Pohjois-Suomessa on aikoinaan toiminut ansiokkaasti Hugo Sandberg niminen herrasmies, jonka lempinimi oli Samperi. Samperin sitä ja Samperin tätä oli tarjolla kovastikin, mutta päätimme tällä reissulla katsassa tuon patsaan ja samalla lähellä sijaitseen Hugon kämpän.

Patsastelemassa Samperin patsaalla

Samperin patsaalta saatiin sitten mukavasti lasketella yli 30 km, kunnes erään alamäen siivittämässä vauhdissa kuului äänekäs pamahdus. Pamahduksen jälkeen Markon pyörän satula ei enää pysynytkään satulaputken päällä ja mukavuussyistä eteneminen taukosi hetkeksi. Satulaa kannatellut pultti oli katkennut ja mistäs sitten uutta tilalle? Ylimääräistä satulapulttia ei ollut kummankaan reservissä, mutta niin sitä hetken tuumaamisen jälkeen päästiin matkaa jatkamaan väliaikaisella Paracord-ratkaisulla. Ajomukavuus ei kuitenkaan enää ollut halutunlainen, joten heti tilaisuuden tultua satulaan vaihdettiin varapultti. On näes niin, että teiden varsilta löytyy eräänlaisia opastetauluja, joiden kiinnitykseen käytetään kooltaan oikein sopivia pultteja.

Näillä säädöillä matkan jatkaminen on mahdollista, mutta epämukavaa

Varapultin turvin matka sujui oikein mallikkaasti Savukosken keskustan lähestyessä polkaisu polkaisulta. Vielä aamupäivällä tavoitteena oli ehtiä Savukoskelle ns. ajoissa, jotta ehtisimme hyvin käydä kaupoilla ja katsella nähtävyyksiä. Satulan kiinnitystä korjatessa aikaa oli kuitenkin tuhrautunut ja kauppareissu oli jo unohtunut mielistä. Siinä sitä kuitenkin viiden maissa kahvitellessa hiipi ajatus kauppareissusta jälleen mieleen. Matkaa keskustaan oli 15 kilometriä, kun noin varttia yli viisi ajatus konkretisoitui reippaaksi polkemiseksi. Reippailu palkittiin ja minuuttia vaille kuusi Kaitsu asteli paikallisen K-Marketin liukuovista sisään samalla, kun Marko tuli omien ostostensa kanssa pihalle.

Kauppaan ehdittiin hyvissä ajoin Markon voittaessa ensimmäisen asiointivuoron

Ostoksia pakatessa huomio kiinnittyi Markon takarenkaaseen ja tarkemmin vanteeseen. Vanne oli murtunut ja rengas pullisteli murtumasta ulos. Varavannetta ei ollut mukana, eikä sitä löytynyt kaupastakaan, joten murtumasta huolimatta matkaa päätettiin jatkaa eteenpäin.

Vanteen elinkaari on lopussa

Rikkinäisellä vanteella matkaa jatkettiin seuraavalle levähdyspaikalle Iso Sarvilammen rantaan. Kello oli illallisen verran ja Marko laittoikin makkarat paistumaan, Kaitsun aloittaessa uuden vanteen metsästyksen somea hyödyntäen. Ruokailun jälkeen sitä sitten soiteltiin ristiin ja rastiin tilannetta selvitellen.

Levähdysalueella oli puhutteleva infotaulu

Illallismakkaroista saadun lisäenergian turvin matkaa päätettiin jatkaa eteenpäin. Ajatuksena oli pyrkiä Sallaan, joka voisi toimia varavanteen toimituspaikkana, jos nyt sellaista sattuisi löytymään. Muutama lupaava kontakti oli jo saatu somen kautta ja olipa sitä oltu yhteydessä myös kotikonnun pyöräilyihmisiin. Sitä sitten edettiinkin muutaman kilometrin verran, kunnes vanteen murtuman leviäminen teki ajamisesta erittäin hankalaa. Niinpä sitä sitten pysähdyttiin rakentamaan vanteelle McGyver-tyylistä tukilastaa.



Vanteen tukiratkaisun takia Markon jatkoi matkaa ilman takajarruja, mutta eteenpäinhän sitä mieli tekikin. Varmuuden vuoksi vauhti pidettiin kuitenkin maltillisena ja hiljalleen matka eteni pitkin Sallantietä. Lopulta tien vierestä löytyi oikein mainio pehmeällä varvikolla varustettu maasto, johon leiri viriteltiin. Sallaan matkaa oli vielä yli 50 kilometriä ja sinne pääseminen teipatun vanteen turvin vaikutti hiukan epätodennäköiseltä. Toisaalta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut kuin yrittää. Mutta se olikin sitten seuraavan päivän murhe se.

Nousun leiripaikka seuraavana aamuna 

Sitten niitä tapahtumarikkaan päivän tilastotietoja:
  • Etäisyys: 97,7 km
  • Kesto: 7 tuntia, 38 minuuttia ja 46 sekuntia
  • Keskinopeus: 12,8 km/h
  • Vähimmäiskorkeus: 187 m
  • Enimmäiskorkeus: 360 m
  • Kokonaisnousu: 323 m
  • Kokonaislasku: 339 m
Seuraavassa kuvassa näkyy päivän aikana kuljettua reittiä. Kuvaan on päätepisteiden lisäksi merkitty, seuraavassa järjestyksessä, Samperin patsaan sijainti, satulan pultin katkeamispaikka, vanteen hajoamisen havaitseminen, vanteen lastoitus ja makkaroiden grillauspaikka. Nousussa siis sitten lopulta leiriydyttiin.

Melkein 100 km pätkä edettiin kalustopulmista huolimatta (kuva: Google My Maps)


Kommentit

Suositut tekstit