Päivä 18: Kekkostien ukkoskuurosta Kuhmon korville kestitettäväksi

Suomussalmi 20. heinäkuuta klo 7.15 ja aurinko tervehti lähes pilvettömältä taivaalta uuteen päivään heränneitä retkeilijöitä. Yöllä oli kyllä ollut heikkoja sadekuuroja, joten päivä ei missään nimessä päässyt sateettomien joukkoon, mutta juuri nyt ei satanut ja sekös mieltä lämmitti. Juhlan tuntua lisäsivät aamupalaksi kaivetut täydellisen ravintoympyrän omaavat karkkipötköt, jotka edellisenä päivänä olivat suorastaan kirkuneet mukaan kyläkauppa Papupadan karkkihyllystä. 

Aamupalan alkupala

Ihan pelkällä patukalla ei ollut tarkoitus aamupäivän pyöräilystä selvitä, vaan ajattelimme lähteä leirin purkamisen jälkeen matkaan ja katsella joskos matkan varrelta löytyisi oivallinen puuron keittelypaikka aamiaisen jälkimmäistä osaa varten.

Pääaamupalan valmistus on aloitettu

Pitkälle ei leiripaikalta tarvinnut pyöräillä, kun saavuimme sillalle, jonka rantatörmä oli kuin luotu tarkoitukseemme sopivaksi. Paikka olisi ollut myös mitä mainioin yöpymistä ajatellen, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta tällä reissulla, kun suorastaan täydellinen leiripaikka löytyy sitten seuraavana päivänä matkaa jatkaessa ja vielä melkoisen läheltä.

Kyllä näistä maisemissa kelpaa aamiaista askarrella

Tällä erää paikka tosiaan sopi oivallisesti aamiaismenun valmistamiseen ja nauttimiseen. Aamiaislistalla oli tällä kertaa näkkileipää, keitetyt kananmunat, kaurapuuro ja kahvi. Muuten, tienpäällä homma käy kätevästi esim. seuraavasti:
  1. Keitä kananmunat kahvipannussa
  2. Poimi munat pannusta ja kaada keitinvesi pakissa odottelevien kaurahiutaleiden päälle
  3. Hauduta puuro ja täytä samalla pannu vedellä
  4. Syö puurosi ja keittele kahvit
  5. Kuori jäähtyneet kananmunat ja asettele sievästi näkkärin päälle
  6. Nauti munanäkkärit ja kahvi
Kahvia tulossa

Aamupalan kahviosion keskeytti hetkiseksi kumma möyhkääminen. Siinä rauhassa rannalla istuskellessa alkoi takaamme kuulua uhmakas möhkintä ja pienen pieni porohan se sieltä 10 metrin päästä paljastui möhkääjäksi. Todennäköisesti vasan (tai miksi tuota sitten virallisesti pitäisikään kutsua?) emä katseli taaempaa ja pyrki omalla ääntelyllään saamaan lastaan kauemmas meistä, mutta niin vaan aikansa jaksoi pikku-poro uhitella voimakkaasti puhkuen, kunnes teki 180 asteen käännöksen ja jolkotteli vanhempansa turvaan. Ei ollut muuten retken ensimmäinen kerta, kun vastaavan rohkeuden omaava pikkuporo oli komennellut meitä, mutta sen pelottavampia kohtaamisia luonnon asukkaat eivät olleet meille järjestäneet.

Moisiovaarantiellä matkalla Moisiovaaraan

Aamupalan jälkeen otimme kartalta seuraavaksi etapiksi Moisiovaaran ja sitä kohti siis. Aikalailla rauhassa saimme ajella mukavassa pilvipoutaisessa säässä pitkähköistä suorista kyhättyä Moisiovaarantietä pitkin. Moisiovaaraan päästyämme käännyimme sitten kuuluisalle Kekkostielle.

Karjaa Kekkostien kupeessa

Kekkostiellä kulkeminen sujui mukavan vauhdikkaasti ja rauhallisissa merkeissä. Toistaiseksi olimme säästyneet jo toista päivää peräkkäin sateella, joten mieli hipoi pilviä, joiden välistä aurinko meitä ajoittain tervehti. Aika pian kuitenkin pilvien sävy alkoi tummeta ja jossain kaukaa saattoi kuulla jopa hiukan kaukausta ukkosen jylinää.

Hiukan tummemman sävyn saanut taivas ei huoleta. Ainakaan Kaitsua.

Muutamaan otteeseen piti oikein pysähtyä pohtimaan lähestyvän ukkosrintaman suuntaa ja sateen todennäköisyyttä, mutta lähinnä Kaitsun selkeä ajatus oli, ettei ukkonen kohdalle satu, vaan jotenkin mystisesti se menee yli tai ohi. Mutta ei siis osu kohdalle.

Ukkoskuuroa ihmeteltiin pikaisesti kyhätyn laavun tapaisen suojasta

Kekkostien vaihtuessa hiekkapintaiseksi saavutti ukkoskuuro meidät. Kaitsu oli toki hämmentynyt moisesta, mutta uskoi kuuron ohittavan matkaajat yhtä nopeasti kuin oli paikalle kiiruhtanutkin. Mutta mihinkäs se hyvä ukkonen olisi hävinnyt. Kun vaatteet olivat varmasti märkiä, pysähdyttiin tien sivuun väsäämään pressuista suojaa melko hiljaisissa tunnelmissa.

Suojassa valmistui mitä maukkain kasvisriisihässäkkä

Kun suoja oli jotakuinkin valmiina, ryhdyttiin väsäämään päivällistä. Sateen suojassa ja mukana kannetun kuivan halon ansiosta retkikeitin rätisikin kohta iloisesti ja kasviriisipadan houkutteleva tuoksu nosti mielialaa keskusteluyhteyden palautuessa normaaliksi. Hyvä ruoka - parempi mieli.

Ukkonen jatkoi matkaasa ja niin mekin.

Reilusti toista tuntia sitä sitten pressun alla vietettiin syöden ja maailmanmenoa pohtien. Lopulta sade laantui kuuroiksi ja matkaa päästiin jatkamaan Kekkostien hiekkapinnan rapistessa pyörien alla. Ukkosrintama oli jatkanut matkaansa ja sinistä taivasta alkoi taas näkyä yläpuolellamme.

Iivantiiran bussipysäkki. Yksi niistä.

Iivantiiralta matkaa jatkettuamme meille kävi äkkiä selväksi Kekkostien kiehtova profiili, joka mukailee korkeuseroiltaan maaston luonnollisia muotoja. Pitkien nousujen jälkeen oli luvassa lyhyt helpottava alamäki ja sitten taas poljettiin ketjun kirskuen pikkuvaihteilla seuraavaa nousua ylöspäin. Ylämäet olivat varsinkin muutaman vaihteen ja kuluneen etupakan varassa matkaa jatkavalle Markolle haastavia, mutta sisulla siitäkin selvittiin.

Mäkiä on matkan varrella.

Puolenkymmenen mäkivalloituksen jälkeen pysähdyimme tauolle tien vierestä löytyvälle veneenlaskupaikalle. Juuri sillä hetkellä sää oli oikein aurinkoinen ja pientä evästä nautittiin järvimaisemaa ihaille. Kohta huomiomme kiinnitti järven pinnassa väreilevät sateenkaaren värit ja tajusimme rajun sadekuuron lähestyvän meitä kohtalaisen reippaalla vauhdilla. Siitä sitä sitten suoriuduttiin mars mars -vauhdilla rannalta löytyvän roskakatoksen sisustusta ihmettelemään ja peltikattoon ropisevien pisaroiden saundia kuulostelemaan.

Laajalahden veneenlaskupaikan roskakatos tarjosi suojaa päälle vyöryvältä sadekuurolta.

Sadekuuro tuli ja meni, kuten aiemmatkin kuluneen päivän taipaleellemme osuneet. Veneenlaskupaikalta lähdimme eteenpäin jälleen yhtä suurehkoa mäkeä valloittamaan. Kekkostien jatkuvat nousut söivät tehokkaasti energiat ja nytkin seuraavan laakson pohjassa oli pakko pysähtyä pohtimaan seuraavan nousun järkevyyttä. Kellokin tikutteli iltayhdeksää, joten leirityminen kuulosti myös aivan varteenotettavalta ajatukselta. Aamulla vielä toiveissa oli ollut Kuhmon saavuttaminen, mutta sään ja tien profiilin yhdistelmä oli verottanut henkiset ja fyyset voimavarat ennakoitua tehokkaammin. Pienen tuumaustuokion jälkeen poikkesimmekin sitten Kekkostieltä kohti läheistä uimarantaan toiveissa leiripaikan löytäminen. 

Näihin maisemiin oli tarkoitus leirityä, mutta...

Tien päästä ranta sitten löytyikin. Uskomattoman kauniin maiseman lisäksi uimaranta tarjosi kaikki muutkin herkut. Paikalta löytyi grillikatoksen lisäksi roskikset, puuceet ja loistavat paikat teltoille. Siispä leiriä rakentamaan.  

...yllättävästä vieraanvaraisuudesta johtuen vietimme kuitenkin yön mukavasti neljän seinän sisällä.

Telttoja viritellessämme meidät keskeytti lähestyvän mönkijän pärinä. Pärinä loppui ja mönkijän selästä hyppäsi herrasmies ja nuori nainen juttusillemme. Kävi ilmi, että meidän oli nähty lähestyvän rantaa ja varustuksestamme päätellen oli myös päätelty meidän etsivän yöpymispaikkaa. Paikalle tullut perheen isä ja tytär kutsuivat meidät piharakennukseensa yöpymään, eikä tuohon tarjoukseen tarttumista kauaa tarvinnut pohtia.

Loppuilta sujuikin mukavasti saunoen ja isäntäväen kanssa retken tapahtumia kerraten. Kiitokset vielä kerran Pääkkösille. Toivottavasti tavataan vielä. 

Tilastot

Sään ja tapahtumien puolesta päivä tarjosi taas paljon ennemmän kuin aamulla olisi arvannut. Kuhmon ohi ei ihan päästy, mutta taas pieni pätkä kotia kohti kuitenkin. Seuraavassa jälleen tuikitärkeää numerotietoa:
  • Kesto: 7 tuntia, 35 minuuttia ja 27 sekuntia
  • Keskinopeus: 12,5 km/h
  • Vähimmäiskorkeus: 304 m
  • Enimmäiskorkeus: 389 m
  • Kokonaisnousu: 733 m
  • Kokonaislasku: 747 m
Seuraavana Kuhmo! (Kuva: Google My Maps)

Kommentit

Suositut tekstit