Kenttätesti #3: Vahtivuori, Virolahti

Viime sunnuntaina oli sitten aika testata pyöräilyä ja varusteita järjestyksessään kolmannella kenttätestillä. Olimme hyvissä ajoin etukäteen päättäneet, että tällä erää määränpäänä olisi taas "vuori" ja yksi sellainen löytyikin Virolahdelta; pieni pala Salpalinjaa ja Suomen sotahistoriaa tunnetaan nimellä Vahtivuori. Kymenlaakson virkistysalueyhdistyksen sivuilta olimme tutustuneet paikkaan etukäteen ja todenneet sen oikein sopivaksi päiväretken kohteeksi. Pyöräily sinne ja takaisin toisi tiimille reilut 80 km siirtymäharjoitusta yhdelle päivälle, joka onkin sitten aikalailla sitä mitä heinäkuun reissulla on odotettavissa. Toinen Vahtivuorta puoltava seikka oli se, että melkein perille saakka saisi ajella asfalttiteitä pitkin.

Taukopaikalla oli mahdollisuus tarkistaa Vahtivuoren sijainti
Sää suosi retkeilijöitä ja etukäteen hiukan heikompaa säätä luvanneet ennusteet eivät aivan sellaisenaan toteutuneet, vaan mukavan vähätuulisessa ja puolipilvisessä säässä sitä lähdettiin liikenteeseen. Matka alkoikin sujuvasti ja vastaan tuli monia muitakin pyöräretkeilijöitä. Kättä saikin heilutella tervehdykseen melko taajaan.

Renkaan paikkausta


Juuri ja juuri Haminan puolelle päästyämme, totesimme että Markon kulkupelin takarenkaasta näytti puuttuvan ilmaa (ainakin sen alaosasta). Teimme pienen pysähdyksen, rengas täytettiin ja matkaa jatkettiin. Näin toimien todettiin, että renkaassa kestää kyllä ilma, mutta vain 1,5 km matkan, joten oli pidettävä pienimuotoinen korjaustauko. Juuri hankittu työkalukäärö levitettiin pientareelle ja eikun korjaushommiin. Pikalukituksen ansiosta takarengas irtosi nopeasti ja sisäkumikin oli pian tarkemmassa syynissä. Pieni reikähän sieltä löytyi, mutta onneksi varustuksesta löytyi myös nuo paikkaustarvikkeet.

Oli mukana yksi vararengaskin, mutta lähemmän tarkastelun jälkeen totesimme, etteipä tuo vararengas sovi kyllä kummankaan pyörän tuumakokoon. (Se on tämä monen pyörän omistajan ongelma.) Olisihan tuo varaosaepäsopivuus varmaan huomattu kyllä varustuksen lähtötarkistuksessa, mutta siinähän sitä riemu vasta olisikin revennyt, kun vastaavassa tilanteessa tuollaisen epäsopivan sisärenkaan olisi keskellä jänkhää kaivanut repusta.

Varikon sähköinen tunnelma välittyi kanssamatkaajallekin ja hiukan varovasti piti kuvailla
Niin sitä kohta taas päästiin matkaan  ja todettiin kyllä sekin, että hyvin tästäkin selvittiin ja pitääpä tarkistaa vielä vararenkaidenkin tuumakoot ennen pidemmälle retkelle lähtöä. Paikkaustauosta laitettiin myös twiittiä, joka toivottavasti näkyy myös tuossa alla.


Museotien makuun


Renkaanpaikkaustaukoa seuraava vähän pidempi tauko pidettiinkin sitten vasta Haminan itäpuolella Tallimäellä Museotien alussa. Infotaulun kartasta tarkastettiin määränpään sijainti, nautittiin pientä naposteltavaa ja ihmeteltiin lähistöltä löytyviä hautakiviä. Tarkemmassa syynissä nuo kivet paljastuivat Eversti Kempin muistomerkiksi. 

Kaitsu tekee jotain tärkeää
Muistomerkki Eversti Kempin elämäntyölle
Levähdystauon jälkeen päästiin oikein toden teolla nauttimaan Museotien vaihtelevasta profiilista. On ylämäkeä, lyhyttä nousua, pitkää nousua, mutkia ja kapeaa piennarta. No oli siellä joku alamäkikin matkalla, mutta ihan hyvän vastuksen reittivalinta antoi. Liikenne Museotiellä on melko rauhallista ja vastaan tulikin lähinnä muita kaksipyöräisillä liikkuvia retkeilijöitä. Tällä kertaa enemmistö vastaantulevista liikkui polttomoottorin avulla eli pärinää riitti.

Ylä- ja alamäkien jälkeen alkoi Ravijoki häämöttää ja kohta siirryimmekin Museotieltä kohti Harjun oppimiskeskusta. Oppimiskeskuksen alueella pörräsi muitakin maastokuosilla varustettuja nuoria reippailijoita. Nuorukaiset olivat juuri sulloutumassa RUK-teksteillä varustettuihin busseihin, kun ajelimme keskuksen läpi.

Vahtivuori siintää suunnilleen suoraan edessä
Keskuksen itäpuolelle päästyämme loppuivat niin sanotut hyvät tiet ja loppumatka (vajaa kilometri) olikin hiukan pehmeämpää ja kapeampaa tietä. Totuuden nimissä on sanottava, että ihan viimeiset metrit Vahtivuorelle noususta tehtii pyöriä taluttaen. Tähän on oikeastaa parikin syytä. Ensinnäkin pieni kävely tuntuu yllättävän hyvältä pitkähkön satulassa istumisen jälkeen ja toiseksi renkaat pysyvät todennäköisemmin ehjinä, kun ei koko painollaan runttaa noita kapeita ja kivisiä polkuja.

Toistaiseksi on pärjättävä ilman tulipaikkaa ja laavua


Vihdoin perillä (tai ainakin puolivälissä)


Vihdoin retkemme välietappi oli saavutettu. Vahtivuoren laelle päästyämme vastassa oli hieno nimikyltti, josta myös paikalta löytyvät palvelut oli kuvattu. Puuliiteri ja kompostoiva wc löytyivät nopeasti, mutta luvattua laavua ja tulipaikkaa ei sen sijaan näkynyt missään. Alkuhämmennyksen jälkeen huomasimme paikalta löytyvän peltikasan ja hiiltyneet männyt. Kävikin ilmi, että viime toukokuussa tulipaikka oli syttynyt hallitsemattomaan roihuun ja se oli samalla paistanut lähellä olleen laavun purkukuntoon. Puuliiterin läheltä maasta löytyi kuitenkin jonkinlaisia hahmotelmia, joten ehkäpä uutta laavua ja tulipaikkaa ollaan jo suunnittelemassa.

Kovia kokeneen nuotiopaikan jäännökset
Tulipaikan puuttuminen ei kuitenkaan haitannut. Paikalle oli kyhätty väliaikainen nuotiopaikka, jota tarvitsimme seuraavaksi. Olimme arvioidusta aikataulusta hiukkasen myöhässä (renkaanpaikkaus ja Museotien yllättävän haastavat ylämäet), joten ruoka laitettiin tulelle nopeasti. Ruuan valmistumisen nopeuttamiseksi ja osittain testausmielessäkin virittelimme nuotion lisäksi kaasukeittimen (kaasukeittimestä muuten iso kiitos Ollille Loviisaan) tulille. Näin saimme kanariisiaterian valmistumaan kätevän nopeasti: riisi kypsyi kattilassa kaasukeittimen päällä ja broilerin lihat tirisivät nuotion puolella paistinpannulla.

Marinoitu broileri kypsyy hyvin keskilämmöllä
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kummasti se aina maistuu luonnossa hyvälle ja tuollainen ns. kaupan marinaadikaan ei juurikaan häirinnyt. Ruokailun jälkeen laitettiin tuttuun tapaan kahvit tulelle. Ihan pelkkään kahviin ei tarvinnut tyytyä, vaan sen seurana oli manteleita, taateleita ja tietysti Transilvanialaisia hunajakakkuja. Että sellainen Tällä Erää -kahvila tällä erää. On muuten mainittava sekin, että kesken kahvittelun meidät ohitti komea liinakko. Onneksi kuitenkin ratsastajan kanssa.

Vahtivuori on yksi Salpapolun vaellusreitin etappeja


Ja kotiin


Ruokailun, kahvittelun ja maisemien ihailun jälkeen oli aika siirtyä kotimatkalle. Olisihan tuohon paikalle mielellään leiriytynyt pidemmäksikin aikaa, mutta tosiaan nyt oltiin vasta retken puolivälissä. Siivosimme jälkemme, keräsimme tavaramme ja pakkasimme myös syntyneet roskat mukaan. Ja sitten taas poljettiin.

Kotimatkalle valitsimme toisen reitin, johon sisältyi tulomatkaan enemmän ajotien pientareella ajelua. Onneksi tälläkin kertaa liikennettä ei ollut paljoa ja varsinkin Haminaa lähestyttäessä liikenne hiljeni entisestään ja tarjolla oli myös ajoittain valmista ja puolivalmista pyörätietä kuljettavaksi. Loppumatka sujui kohtalaisen mukavasti illan pikkuhiljaa hämärtyessä.


Yhteenveto


Tällä erää kyseessä oli toistaiseksi pisin tiimin tekemä päiväretki. Kilometrejä kertyi pyöreät 83 ja pyörän kanssa tuli vietettyä ihan riittävästi aikaa yhdelle päivälle. Retken tavoitteena oli kokeilla, onnistuuko retkivarustuksessa tämmöinen pidempi siirtyminen, ja päästiinhän kaupan päälle myös harjoittelemaan kumin paikkausta. Kokonaisuudessaan päiväretki toteutui oikein kohtuullisen onnistuneesti ja sen suurimmilta ongelmilta vältyttiin.

Ohessa vielä maastokartat-sovelluksen keräämiä tarkempia tilastoja (kestossa on mukana renkaan paikkaus):
  • Etäisyys: 82,6 km
  • Kesto: 7 tuntia, 24 minuuttia ja 31 sekuntia
  • Keskinopeus: 11,2 km/h
  • Vähimmäiskorkeus: 18 m
  • Enimmäiskorkeus: 72 m
  • Kokonaisnousu: 532 m
  • Kokonaislasku: 535 m

Retken opit


Koska kyseessä oli tosiaan toistaiseksi pisin testiretki, tuli mieleen muutamia asioita, jotka tulee hoitaa kuntoon ennen varsinaisen pääretken aloittamista. Seuraavassa on pientä listaa tiimin mietintämyssyyn.
  • Taustapeilit: Varsinkin ajoteille ajettaessa saattaa tiimin keskinäinen etäisyys olla kymmeniäkin metrejä. Taustapeilin avulla olisi helppo tarkistaa milloin takana tuleva painaa reilummin metsikön puolelle tai onko sieltä lähestymässä esim. leveä kuljetus.
  • Hätäpilli: Kun etäisyyttä toiseen voi yllättävän sattumuksen tapahtuessa olla reilumminkin, on kanssamatkaajan huomio helpommin saavutettavissa pelastusliiveistä tutulla pillillä verrattuna vaikkapa epätoivoiseen ähkäisyyn. Jossain rintataskun kohdalla voisi siis jonkinlainen pilli olla käden ulottuvilla.
  • Satula: Ainakin Kaitsu kitisi satulan epämukavuudesta. Satula on kyllä oikean kokoinen, mutta viimeisten 20 km aikana se ei tuntunut kovin mukavalta.
  • Pyörän varaosat: Itsestään selvää, mutta jotta ei unohdu, niin ainakin varasisäkumeja ja pinnoja matkaan mukaan riittävästi. Ehkäpä myös yhdet uuden karheat jarrupalat olisi hyvä olla matkassa.
  • Reitin suunnittelu: Jo aiemmassa kirjoituksessa pohdittu reittivalinta mennee vielä tarkempaan syyniin noiden korkeuserojen suhteen. Jos jo etukäteen tiedetään ko. päivän reitille osuvan paljon nousuja, voidaan etapin pituutta lyhentää ja vastaavasti korkeuserojen suhteen tasaisemman päivän etappia pidentää. 

Seuraavana vuorossa


Tällä erää ei muuta. Se voidaan toki todeta, että harjoittelu jatkuu ja seuraava retkipäivä ja kohde on lyöty lukkoon. Jos suunnitelmiin ei tule muutoksia, niin viikon päästä pyöräillään Anjalan (nyk. Kouvola) seutuville. Ennen tuota koitosta, on tämän kerran retkestä tulossa jonkinlainen videokooste YouTube-kanavallemme. Kannattaa siis tilata se itselleen, ettei video jää huomaamatta.

Täältä tähän ja tuolta tuonne, heippulis hei.

Kommentit

Viikon video

Suositut tekstit